Yli viisikymmentä uutta seuraennätystä

3.10.2012

Suuri nuorten seuraennätysten tekijöiden määrä ilahduttaa.

Aikuisissa tehtiin seuraennätys monessa lajissa, mutta kaikki ennätyksen tekijät pääsivät vielä myös nuorten sarjoihin. Kovatasoisin ennätys oli ehdottomasti Eleriin Haasin Timanttiliigassa hyppäämä 192. MIkko Koskiranta jatkoi vahvoja suorituksiaan ja omistaakin moukarinheitossa seuraennätyksiä joka sarjassa 15-vuotiaista alkaen aina miehiin asti. Nuorin aikuisten seuraennätyksen tekijä oli 2001 syntynyt Minttu Koskiaho, joka teki ennätyksen seiväshypyssä.

Nuorten sarjoissa tehtiin ennätyksiä laajalla rintamalla niin tytöissä kuin pojissa. Tytöt tekivät tänä vuonna muutaman ennätyksen poikia enemmän. Ennätyksen tekijöiden suuren määrän lisäksi on ilahduttavaa kuinka laajalla skaalalla  ottelusta viesteihin ennätyksiä tehtiin nuorissa.

Kaikkiaan seuraennätyksiä tehtiin tänä vuonna yli viisikymmentä. Eniten ennätyksi, kaikkiaan kahdeksan, nimiinsä otti Miisa Koskiaho.

 

Uusia ennätyksiä pääset lähemmin tarkastelemaan täältä.