Kristiinan Urheilijat leireilemässä

22.12.2011

Kuortaneella käytiin tekemässä laadukkaita yhteisharjoituksia

Mikko Koskiranta leireili nuorten EM- ryhmän kanssa Kuortaneella 15-18.12. Leirillä tehtiin laadukkaita yhteisharjoituksia muiden maajoukkeheittäjien kanssa. Mikko pystyikin hakemaan oppia mm. Olli-Pekka Karjalaisen harjoittelua seuraamalla.
- Viime vuonna oli paljon sairasteluja, mutta tänä syksynä olen pysynyt terveenä. Harjoittelu jatkuvuus onkin tuottanut hyvin tulosta ja kunto on vahvassa nousussa, Mikko toimitteli syksyn kuulumisia.
Mikon mukana Kuortaneella olivat myös isä Markku ja veli Mika. Markulla piti kiirettä katsoessaan molempien poikiensa harjoitusten perään. Mikan talvikunnosta sen verran, että vetäisi KU:n pohjat 20m lentävässä tällä leirillä.

Viestiryhmä kokoontui myös ensimmäistä kertaa tänä syksynä yhteen harjoittelemaan. Alunperin paikalla piti vierailla koko poppoon, mutta Hattula ja Ojala eivät päässytkään tulemaan paikalle kiireidensä vuoksi. Hautala, Pellinen ja Jokinen vetivät hyvän onnistuneen leirin. Kaikki hyödynsivät hyviä olosuhteita ja yhteisharjoittelun luomaa hyvää ryhmähenkeä.
- Mukava olisi reenata enemmänki yhdessä ja myös muiden seuralaisten kanssa vaikka Kristiinankaupungin maisemissa, pojat totesivat yhteen ääneen.

12+ Valmennusryhmän nuoria urheilijoita oli myös harjoittelemassa ja testaamassa kuntoa Kuortaneen mahtavissa olosuhteissa ajalla 17-18.12. Mukana olivat Niko Haaro, Jimmy Lindeman, Eino Laine sekä Malin ja Sofie Danielsson. Mukana valmentajana oli Ilpo Kaukoranta. Nuoret urheilijat totesivat reenien sujuneen ja testitulosten olleen hyviä. Harjoittelun lisäksi syötiin hyvin ja touhuttiin reenien ulkopuolellakin. Koskirannan Markun valvovan silmän alla tehtiin mm. trampoliinin avulla korkeushyppy ennätyksiä.