Pelliselle kaksi läheltäpiti sijaa

28.2.2011

Nuorten halli SM-kilpailut järjestettiin viikonloppuna Helsingissä.

Mikko Pellinen urakoi viikonlopun SM-kisoissa kaksi hapokasta keskimatkaa. Kisat lähtivät hyvin käyntiin Mikon osalta lauantain 1500 metrillä. Hän juoksi ajakseen 4.08,13 ja tuloksena neljäs sija. Pronssista Pellinen jäi 2,35 sekuntia.

- Jalat pelas hyvin ja fiilis oli hyvä. Alkumatkasta sahasin liikaa edestakasin jonossa ja se vei energiaa. Lopussa se hieman kostautui ja mitalisijat pääsisivät karkaamaan.

Sunnuntain 800 metrille Mikko lähti hieman varovaisesti johtuen 1500 metrin väsymyksestä. Takaa oli liian pitkä matka nousta mitalitaisteluun, vaikka voimia olikin jäänyt varastoon yllättävänkin hyvin edellispäivän kisasta. Loppusuoralla kovan kilpakumppanin ja armeijakaverin, Jussi Raittisen KuRy, selkä lähestyi, mutta jäi lopulta 0,56 sekunnin päähän. Pellisen aika 200 metrin radalla oli 1.59,03 ja tuloksena jälleen harmittavasti neljäs sija.

- Alussa lähdin hieman liian rauhalliseen peesiin. Takaa oli matkaa ohitella ja en ehtinyt tälläkään kertaa mitalitaisteluun. Oppia tuli kantapaan kautta molemmilla matkoilla, mutta se kyllä hyödynnetään kesällä.